Täti tietää

Lataan faktat ja kirjoitelmani pääsävyn heti alkuunsa näkyville: tiedän mistä puhun, sillä olen täti, opintotoimiston täti. Sen lisäksi, että täteilen työkseni, olen muutenkin moninkertainen täti-ihminen; nautin kaksinkertaisesta kummitätiydestä ja olen täti ihan ilman mitään syytä siskoni lapsille.

Perustan otsikkovalintani sille huomiolle, jonka olen saanut juurikin opintotoimistotyössäni: uskon omien tietovarastojeni rajattomuuteen, koska huomaan päivittäin asiakkaitteni tekevän niin. Saan olla antamassa vastauksia asioihin jotka koskevat opintoja, tai mitä muuta elämän osa-aluetta tahansa. Olen tästä luottamuksenosoituksesta vahvistuneena alkanut julistaa jo aloituspäivänä auditoriossa uusille opiskelijaryhmille: ”Jos on mitään epäselvyyttä, tulkaa opintotoimistoon!”

Auditorio-julistukseni ansiosta etenkin nuorimmat asiakkaamme olettanevat että pystymme 24/7 palveluun. Kohtaamme siis kritiikkiäkin, esimerkiksi ollessamme puhelimen tavoittamattomissa. Kerran eräs asiakas epäili meidän tätien kahvittelevan takahuoneessa puhelimeen vastaamisen sijaan. Kahvitaukoja ei kuitenkaan kannata liiaksi kadehtia, sillä ne koituvat lähes jokaisen työelämään siirtyvän osaksi sitten ajallaan. Niistä jopa maksetaan – kai siksi, että kofeiiniton aikuinen on vain puoliksi hyödyllinen.

Uskon kuitenkin, että nuorille on erityiseksi eduksi, jos voivat kadehtia aikuisia. ”Vielä jonain päivänä minäkin…” -haikailun pitäisi velloa kiihkeänä jokaisen nuoren huulilla meitä aikuisia tarkkaillessaan. Aikuisuushan on kaiken huipentuma! Vasta aikuisena ihminen on todellisesti vapaa esimerkiksi ostamaan koko palkalla karkkia ja energiajuomaa. Omasta seuraavasta palkastani kustannan nuorille ihmisille suunnatun lehden. Muotoilin jo muutamia kanteen sopivia houkutusotsikoita: ’Loputtomien mahdollisuuksien aikuisuus!’, ’ Kunpa olisin nuorena tiennyt tämän!’, ’Tätien ja setien uskomattomat elämät!’

Myönnettäköön, joskus jopa kokeneet ylitädit harhautuvat tieltä, vaikka varsin hyvin tietävät paremmin. Otinpa nimittäin kerran puhelinyhteyden Kelaan. Kyselin apuja erään opiskelijan tilanteeseen ja täti Kelan päässä kuuli taustalta toimistomme tuiki tavallisia naurunpyrskähdyksiä ja muita ilakointiääniä ”ai, sinulla onkin varmaan tämä kyseinen opiskelija siinä vieressä?” Häh, siis miten niin?

Hanne Korpi
opintotoimistosta

 

Taitaja-kultamitalisti seuraa unelmiaan

Olen Lauri Eskola, kolmannen vuoden datanomiopiskelija ICT-Campuksella. Olen aina ollut kiinnostunut tietotekniikasta, eritoten internetistä. Olen aina nauttinut siitä, että saan luoda jotain mikä on esillä sadoille miljoonille ihmisille.

Kiinnostus alaani kohtaan on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana, minä aikana olen päässyt hyödyntämään taitojani niin opiskeluissani ja töissä. Tultuani Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon, kaikki tuntui hienolta, koska tiesin että nyt olen todellakin suuntaamassa kohti unelma-ammattiani.

Opiskeltuani puoli vuotta Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa, päätin perustaa oman yrityksen.  On ollut haastavaa sekoittaa vapaa-aika, opiskelut, sekä yrittäjän elämä yhteen. Perjantai-iltana kun kaverit pyytävät ulos, on välillä vain todettava, että tänään en ehdi, koska on tehtävä töitä.  Monet kaverini pyörittelivät päätään ja ihmettelivät, miksi tuhlaan aikaani moiseen. Mutta kuitenkin olin päättänyt seurata unelmaani.

Kuitenkin jälkeenpäin olen tajunnut, että rakastan myös työtäni, ja nautin siitä, vaikka se ei aina olekaan helppoa.

Vielä ensimmäisenä vuotenani Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa, Taitaja-kisat tuntuivat aika kaukaiselta haaveelta (nuorten ammattitaidon Suomen mestaruuskilpailut). Kehityin kuitenkin jatkuvasti kun tein töitä, ja oli myös hienoa huomata se itse.

Toisena vuotenani Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa minua pyydettiin mukaan Taitaja-kisoihin. Olin tietenkin otettu kutsusta. Lähdin kilpailuun asenteella, että testaan omat taitoni, ilman suurempia odotuksia.

Huhtikuun loppu koitti ja oli aika kilpailla. Tapahtuma oli erittäin hieno, hetken aikaa tunsit olevasi valokeilassa. Paljon ihmisiä, kameroita, valoja ja musiikkia. Taitaja-kilpailu oli kuin eläisit unelmissa. Neljän päivän aikana ei omat henkilökohtaiset ongelmat häirinnyt, ne olivat toissijaisia silloin. Nuo neljä päivää olivat erittäin raskaita ja haastavia, koska päivät venyivät myöhään yölle. Työskentelin enemmän kuin koskaan ennen, ja toivoin että minun henkilökohtainen paras riittäisi.

Viimeisenä päivänä mitali kimmelsi jo silmissäni. Olin varma että tulisin olemaan kolmen parhaan joukossa. Suoraan sanottuna olin jo aika varma, että tulen voittamaan. Vihdoinkin aloin ymmärtää, että minusta oli tullut ammattilainen. Päättäjäiset olivat erittäin hieno kokemus. Oli hienoa päästä hetkeksi valokeilaan, ihan fyysisesti. Siinä vaiheessa kun tulosten lukija luki, kulta: Lauri Eskola, tajusin että olen Suomen paras jossain. Muistan edelleenkin kuinka hieno tunne se oli. Sitä tulen tuskin koskaan unohtamaan.

Oli myös hienoa palata takaisin kouluun seuraavalla viikolla. Ihmiset joita en edes tunne, tulivat onnittelemaan. Tätä jatkui koko kevään ajan.

Uskon että kilpailu on tarjonnut, ja tulee tarjoamaan minulle vielä mahdollisuuksia, mitä en tulisi saamaan ilman, että olen osallistunut kilpailuun.

Nyt kevään Taitaja-huuma on ohi ja on aika siirtyä ensi vuoden kisoihin. Tänä vuonna, olen mukana kouluttamassa muita taitajia kisoihin, ja ennen kaikkea heidän tulevaisuuttaan varten. Tarkoitukseni ei ole opettaa pelkästään sitä, miten nettisivuja tehdään, vaan sitä mitä muuta vaaditaan ollakseen Taitaja. Minulle on tärkeää se, että pystyn auttamaan tulevia Taitajia eteenpäin urallaan.