HÖ

http://blogi.sosiaalinenmediaopetuksessa.fi/

Yksi kaikkien vai kaikki yhden puolesta?

Sain ’kopin’ jatkaa blogiamme ja otin haasteen vastaan. Opiskelijamme oppivat ja toimivat somessa, joten kaipa meidän ’fossiilienkin’ on  uskallettava astua tähän maailmaan.

Blogien tavoitteenahan voi olla verkostoituminen, ammatillinen kehittyminen, brändäys tai toimeentulon hankkiminen. Nykyään on kova tarve brändätä yrityksiä, tuotteita, bändejä, julkkiksia ja jopa asuinalueita. Toivottavasti tämä blogi lisää oikeasti avoimuutta ja keskustelua yhteisössämme.

Yksilöllisyys ja henkilökohtaistaminen ovat korostetusti esillä nyky-yhteiskunnassa. Voimme tuunata monia asioita,  jopa omaa kehoamme luonnon antamasta imagoomme sopivammaksi. Virtuaalimaailmassa on vielä helpompi esittää jotain ihan muuta kuin mitä on reaalimaailmassa.  Toisaalta yksilöllisyys ja erilaisuus rikastuttavat elämää ja mahdollistavat kehityksen.

Ammatillisen oppilaitoksen yksi perustehtävä on kasvattaa nuoria yhteiskuntaan, työelämään ja tasapainoiseen elämään. Tämä tehtävä on koko henkilöstöllä, ei vain opettajilla. Mutta mitkä ovat ne oppilaitoksen vastuut ja velvollisuudet ja missä kulkee kohtuuden ja käytettävissä olevien resurssien sietoraja?

Ammatillisilla oppilaitoksilla on yhä suurempi vastuu opiskelijoiden kasvatuksesta, kun muun yhteiskunnan tukiverkostoa ei aina ole tarjolla. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja on karsittu ja mm. opintopsykologin palveluja ei ole enää opiskelijoillemme tarjolla kuten ennen. Poliisin resurssien vähyys näkyy siinä, ettei heillä ole aikaa puuttua pienempiin rikkomuksiin, vaan oppilaitosten on huolehdittava niistä omin voimin.

Elämme ulkoistamisen aikaa. Ulkoistamme organisaatioissa tietohallintoa, siivousta ja palkkahallintoa. Myös kodeissa on monia ennen itse tehtyjä asioita ulkoistettu: puolivalmiit einekset helpottavat ruoanlaittoa, kotitalousvähennys on mahdollistanut kodinhoidon ulkoistamisen ja päivähoidon jälkeen koulussa olevien lasten läksyjen kuulustelun voi nykyään myös ulkoistaa.

Itsellänikin on kolme lasta ja monesti joudun pohtimaan, minkälaisia kansalaisia heistä haluaa, osaa ja pitää kasvattaa. Miten lapsemme parhaiten pärjäisivät elämässä toiset huomioiden, mutta riittävän rohkeina kulkeakseen omia polkujaan? Miten kannustaa ja tukea lasten itsetuntoa samalla antamalla riittävän perusturvallisuuden yhteisillä pelisäännöillä? Vanhempien tehtävänä on tuottaa myös lapsille pettymyksiä ja opettaa heitä käsittelemään ja selviytymään niistä.

Jotta yksilöllä olisi valinnanmahdollisuuksia, on taustalla oltava toimiva yhteiskunta. Tarvitsemme toisiamme, yhteiskuntaa ja erilaisia verkostoja. Hyvinvoiva yhteiskunta muodostuu tasapainoisista yksilöistä, jotka pitävät huolta itsestään ja toisistaan.  Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin tapaan toivon, että jaksamme puuttua epäkohtiin ja pidämme huolta heikommista.  

Jokainen meistä vanhemmista toimii esimerkkinä nuorille. Tärkeintä on välittäminen ja vaikuttaminen. Rajat ovat rakkautta ja välittämistä. Välinpitämättömyys on heitteillejättöä ja luovuttamista.  Olkaamme tämän ajan muskettisotureita, joilla on riittävästi rohkeutta toimia yksin ja yhdessä hyvän ja tasapainoisen elämän puolesta.

Olen Turussa ’tält puolelt jokke’ 60-luvulla syntynyt Suomen Liikemiesten Kauppaopiston vararehtori.  Vietin maalla kesät ja töiden jälkeen rentoudunkin parhaiten luonnossa, näin syksyisin sienimetsässä. Tärkeintä minulle on kuitenkin olla äiti. Lapset ovat opettaneet minulle paljon ja tehneet minusta paremman ihmisen.

Toimeliasta syksyä

Heli Huotari

Sosiaalinen media – renki vai isäntä?



Synnyin sävelradion soidessa ja vartuin Bonanzan paukkeessa. Kahlasin sarjakuvat ja urheilusivut Lapin Kansasta. Värikkäällä 60-luvulla maailma avautui ja tiedotusvälineet - kuten mediaa silloin kutsuttiin - tunki tietoa ja tarua jokaiseen pirttiin. Seuraavilla kahdella vuosikymmenellä radion, television ja sanomalehtien päivitetyt versiot alkoivat pitää yhä tiukemmin pihdeissään. Tieto oli valttia ja jokaisen piti valppaana seurata aikaansa. Tällaisessa mediaympäristössä olen kasvanut. Kansalainen oli passiivinen seurailija ja tiedon kerääjä, muttei välttämättä sen jakaja.

Vuosituhannen  lopussa internet ja langaton puhelin räjäyttivät viestinnän. Alkoi aikakausi, jolloin kaikki tieto oli saatavissa, just for you, any time. Kommunikointi ja tiedon saanti helpottuivat.  Minustakin tuli aktiivinen sähköpostin käyttäjä, tekstarien näpyttelijä ja erityisesti kännykän suurkuluttaja. Monologi, jota voisin kutsua myös termillä sisäinen muminani, vaihtui dialogiksi. Edelleen viestintä oli kuitenkin  jotenkin hallittavissa.

Isompi muutos  käynnistyi  2000–luvulla. Kuvaan astui kuin hiipien sosiaalinen media (Some), joka alkoi koukuttaa ihmisiä netin ääreen facebookiin, twitteriin tai vaikkapa myspaceen. Minusta ne olivat pääasiassa ajantuhlausta ja tirkistelyä.  Näin Some:n vain vapaa-ajan viihteenä, en asian laajempaa ulottuvuutta.

Maailma on muuttunut avoimeksi ja ajattomaksi.  Kehitystä ja eteenpäin menoa syntyy vuorovaikutuksen ja sen kautta syntyvien uusien merkitysten kautta. Sosiaalinen media tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden, jos sitä vain osataan hyödyntää oikein. Se on kaikessa avoimuudessaan ja demokraattisuudessaan keino, jonka avulla voi vaikuttaa paljon laajemmin ja ilman kontrollia, myös niihin asioihin, jotka vanha maailma sensuroi tai piti pienen piirin vallankäytön välineenä.

Kuten normaalissa jokapäiväisessä viestinnässä, myös sosiaalisessa mediassa tarvitaan pelisääntöjä.  Mutta miten kahlita viestintätsunamia, jonka liikkeet ovat arvaamattomia ja jonka vahvuus on juuri sen rajattomuudessa?

Sosiaalisella  medialla on opetuksessa huikeat mahdollisuudet, sillä nykynuorten tapa viestiä suosii uusia vastaanottokanavia. Tässä blogissa voidaan jatkossa vaihtaa ajatuksia Some:n hyödyntämisestä entistä vahvemmin myös oppimisen välineenä. Olkoon tämä meidän blogimme, paikka, jossa ajatusten virtaa ei kahlita ja jossa heitetään pyydyksiä ja toivotaan, että niihin tartutaan. Heitetään ajatuksia kuitenkin omalla nimellä. Ei yritetetä ratkoa kaikkia maailman ongelmia, vaan keskustellaan niistä asioista, jotka koskettavat meidän työympäristöämme.

Blogin alun vinkit eivät ehkä aukaisseet omaa profiiliani riittävästi. Olen Rovaniemellä reilut 52 vuotta sitten syntynyt, Suomen Liikemiesten Kauppaopiston rehtori.  Kansakoulussa samalla luokalla istui eräs Jari Tervo, jonka aineita luettiin luokan edessä ääneen useammin kuin omiani. Sosiaalisen median avulla minulla on kuitenkin mahdollisuus saavuttaa suurempi yleisö kuin Tervolla kirjoillaan. Sitä paitsi hiihdossa voitin Jarin aina.

Värikästä syksyä!

ANTTI LOUKOLA

rehtori