Sain ’kopin’ jatkaa blogiamme ja otin haasteen vastaan. Opiskelijamme oppivat ja toimivat somessa, joten kaipa meidän ’fossiilienkin’ on uskallettava astua tähän maailmaan.
Blogien tavoitteenahan voi olla verkostoituminen, ammatillinen kehittyminen, brändäys tai toimeentulon hankkiminen. Nykyään on kova tarve brändätä yrityksiä, tuotteita, bändejä, julkkiksia ja jopa asuinalueita. Toivottavasti tämä blogi lisää oikeasti avoimuutta ja keskustelua yhteisössämme.
Yksilöllisyys ja henkilökohtaistaminen ovat korostetusti esillä nyky-yhteiskunnassa. Voimme tuunata monia asioita, jopa omaa kehoamme luonnon antamasta imagoomme sopivammaksi. Virtuaalimaailmassa on vielä helpompi esittää jotain ihan muuta kuin mitä on reaalimaailmassa. Toisaalta yksilöllisyys ja erilaisuus rikastuttavat elämää ja mahdollistavat kehityksen.
Ammatillisen oppilaitoksen yksi perustehtävä on kasvattaa nuoria yhteiskuntaan, työelämään ja tasapainoiseen elämään. Tämä tehtävä on koko henkilöstöllä, ei vain opettajilla. Mutta mitkä ovat ne oppilaitoksen vastuut ja velvollisuudet ja missä kulkee kohtuuden ja käytettävissä olevien resurssien sietoraja?
Ammatillisilla oppilaitoksilla on yhä suurempi vastuu opiskelijoiden kasvatuksesta, kun muun yhteiskunnan tukiverkostoa ei aina ole tarjolla. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja on karsittu ja mm. opintopsykologin palveluja ei ole enää opiskelijoillemme tarjolla kuten ennen. Poliisin resurssien vähyys näkyy siinä, ettei heillä ole aikaa puuttua pienempiin rikkomuksiin, vaan oppilaitosten on huolehdittava niistä omin voimin.
Elämme ulkoistamisen aikaa. Ulkoistamme organisaatioissa tietohallintoa, siivousta ja palkkahallintoa. Myös kodeissa on monia ennen itse tehtyjä asioita ulkoistettu: puolivalmiit einekset helpottavat ruoanlaittoa, kotitalousvähennys on mahdollistanut kodinhoidon ulkoistamisen ja päivähoidon jälkeen koulussa olevien lasten läksyjen kuulustelun voi nykyään myös ulkoistaa.
Itsellänikin on kolme lasta ja monesti joudun pohtimaan, minkälaisia kansalaisia heistä haluaa, osaa ja pitää kasvattaa. Miten lapsemme parhaiten pärjäisivät elämässä toiset huomioiden, mutta riittävän rohkeina kulkeakseen omia polkujaan? Miten kannustaa ja tukea lasten itsetuntoa samalla antamalla riittävän perusturvallisuuden yhteisillä pelisäännöillä? Vanhempien tehtävänä on tuottaa myös lapsille pettymyksiä ja opettaa heitä käsittelemään ja selviytymään niistä.
Jotta yksilöllä olisi valinnanmahdollisuuksia, on taustalla oltava toimiva yhteiskunta. Tarvitsemme toisiamme, yhteiskuntaa ja erilaisia verkostoja. Hyvinvoiva yhteiskunta muodostuu tasapainoisista yksilöistä, jotka pitävät huolta itsestään ja toisistaan. Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin tapaan toivon, että jaksamme puuttua epäkohtiin ja pidämme huolta heikommista.
Jokainen meistä vanhemmista toimii esimerkkinä nuorille. Tärkeintä on välittäminen ja vaikuttaminen. Rajat ovat rakkautta ja välittämistä. Välinpitämättömyys on heitteillejättöä ja luovuttamista. Olkaamme tämän ajan muskettisotureita, joilla on riittävästi rohkeutta toimia yksin ja yhdessä hyvän ja tasapainoisen elämän puolesta.
Olen Turussa ’tält puolelt jokke’ 60-luvulla syntynyt Suomen Liikemiesten Kauppaopiston vararehtori. Vietin maalla kesät ja töiden jälkeen rentoudunkin parhaiten luonnossa, näin syksyisin sienimetsässä. Tärkeintä minulle on kuitenkin olla äiti. Lapset ovat opettaneet minulle paljon ja tehneet minusta paremman ihmisen.
Toimeliasta syksyä
Heli Huotari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti