Mikä minusta tulee isona?

 Kuvassa kirjoittaja viisivuotiaana.

Hoidan työssäoppimiseen liittyviä käytännön asioita oppilaitoksessamme. Ohjaan ja tuen siis päivittäin opiskelijoita, opettajia sekä yrityksiä ja yhteisöjä. Kaikkia saman asian ympärillä, hiukan eri tulokulmasta katsottuina. Päätymiseni tähän tehtävään ja Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon – niin kuin aiemmatkin työpaikkani – ovat olleet aikamoista sattumaa. Tietoisia ja tiedostamattomia riskejä ja päätöksiä työtä hakiessa.

Työhistoriaani ovat matkani varrella ohjanneet monet asiat, ihmiset ja kiinnostuksen kohteet. Sattuman kaupalla olen ollut monessa antoisassa työssä. Silti yhtä lailla sillä samalla sattuman kaupalla minusta ei tullut liikunta- tai vaatealan yrittäjää, IT alan markkinointigurua, eläintenhoitajaa enkä päätynyt ulkomaille pankin henkilöstöhallintotehtäviin.

En siis kuulu ihmisiin, jotka ovat pienenä lapsena päättäneet sen, miksi aikovat isona. Veljeni on pienestä asti tiennyt haluavansa poliisiksi ja ystäväni lääkäriksi. He aikovat eläköityä kymmenien vuosien päästä noista unelmien ja elämänsä ammateistaan. Upeaa heille! Itse en vieläkään tunnista olevani varma siitä, tahdonko tehdä loppuelämäni tätä työtä, vaikka viihdynkin siinä erinomaisesti.

En ole rajoittunut mihinkään yksittäiseen tehtävään tai alaan, vaan pureskelen elämän tarjoamaa koulutus-  ja työsarkaa sieltä täältä, kiinnostuen joskus uudesta hankkeesta tai alasta, joskus entisen tehtävän päättymisen vuoksi (eli pakosta), joskus vain vaihtelua halutakseni tai haasteeseen tarttuakseni. Työn tekemisellä ja opiskelulla on kuitenkin ollut jokin näkymätön suunta ja merkitys elämässäni jo 13-vuotiaasta asti.

Siitä asti ainakin muistan pohtineeni tuota otsikon kysymystä. Olen nähnyt useita eri tehtäviä ilmaisjakelupostin jakamisesta johtamiseen. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita sekä opettavaisia. Töistä ja opiskeluista on poikinut paitsi osaamista ja tietoa, elinikäisiä ystäviä sekä ”out of box” -ajattelua. Joskus tietäni ovat viitoittaneet ystävät, asunnon vaihto, fyysinen kunto, joskus rakkaus ja joskus raha. Mikä milloinkin prioriteettilistalla tärkeimmäksi onkaan sattumalta kohonnut. Nyt vähän yli 35-vuotiaana voin vain olla kiitollinen niistä opeista ja kokemuksista, joita matkani varrelle on siunaantunut.

Meillä opiskelevat nuoret kamppailevat samanlaisten haaveiden ja haasteiden parissa, mitä olen itsekin kohdannut. Nyky-yhteiskunta pitääkin tämänkaltaista päättämättömyyttä – vai päättymättömyyttä? –  hyväksyttävämpänä kuin aiemmat sukupolvet. Jopa toivottavana.

Isäni ja äitini ovat molemmat olleet yhden työantajan palveluksessa koko työhistoriansa ajan. Se on entistä harvinaisempaa. Tänä päivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ajatellaan työpaikan tai -tehtävien vaihdon muutaman vuoden välein tai useamman tutkinnon suorittamisen jopa tuulettavan ajatuksia ja motivoivan katsomaan asioita uudelta kantilta. Yhtä lailla pidetään tavallisena töiden loppumista vaikka liiketoimintakaupassa sekä välivuoden pitämistä lepäämisen tai matkustelun takia.

Työelämässä onkin aina vain toivotumpaa ja tärkeämpää omata valmiuksia vaihtaa välillä askeleidensa suuntaa. Itse en ole varsinaisesti valinnut vaihtelua, se on vain tuntunut luontevalta. Niin tai näin, tietoisesti suunniteltuna urakiertona tai pakollisena suunnan vaihtamisena on joka tapauksessa tärkeätä, että lyhyempiäkin työsuhteita ja ammattien vaihtumista tuetaan, hyväksytään ja ymmärretään nyky-yhteiskunnassa.

Milloin sitten pitäisi itse vaihtaa työtä tai opiskelemaansa asiaa? Yksi näkökulma pohtia tekemisen järkevyyttä voi olla Forbes -sivuston esimerkkilistan käyttäminen. Nykyisin yhä useammin paikkaa vaihdetaan, kun entinen on loppumassa, mutta Forbesin mukaan on aika vaihtaa maisemaa myös mm. silloin, jos jokin seuraavista täyttyy:

- työsi / opiskelusi tekee sinut sairaaksi, kirjaimellisesti
- työsi / opiskelusi on tehotonta eikä kiinnosta edes sinua itseäsi
- et opi enää mitään uutta tai saavutuksiasi ei huomioida
- arvomaailma ei ole enää sinun arvomaailmasi
    (ja listan viimeisin, muttei suinkaan vähäisin; joka koskee kylläkin vain työelämää)
    - rahallinen palkka ei tyydytä.

Ammatillisen tulevaisuuden pohdinnassa rohkaisen ja kannustan, sekä opiskelijoita että opettajien ja työnantajan edustajia, paitsi puntaroimaan varsinaista omaa työpanostaan, myös vaikutustaan yhteiseen tekemiseen ja ilmapiiriin. Jos et tiedä mitä haluat tulevaisuudelta, niin et ole ainoa. Moni muukaan ei tiedä. Liikkeelle voi lähteä vaikka kysymällä itseltä, mikä tekee onnelliseksi? Jokainen päivä on mahdollisuus muuttaa elämän suuntaa, sillä muista: jos mistään ei luovu, mitään uutta ei synny tai mitään ei saavuta. Tyhjän päälle ei pidä hypätä, mutta tilaisuuksiin kannattaa tarttua.

Näissä aatoksissa alan itse jo odottamaan joulua. Siihen liittyen olen kyllä jo pienestä pitäen tiennyt mitä haluan; koko joulukuu on itselleni yhtä juhlaa, kun aamu alkaa aina kauniilla kuvalla sekä suussa sulavalla suklaalla.


Iloa mieleen ja kieleen! 
Susanna Svartsjö, työssäoppimisen koordinaattori

Piileekö kliseessä totuus?

”Kukaan ei ole koskaan valmis, vaan elämä on jatkuvaa muutosta ja elinikäistä oppimista”... Kauhea klisee, ajattelee ehkä nuori, joka odottaa koulun loppumista ja elämän alkamista. Kun koko lapsuuden ja nuoruuden kestäneen kouluputken pää vihdoin häämöttää, kenellä on silloin mielessä koko elämän mittainen oppiminen? Vai voisiko kuitenkin olla...?

Kyllä vain! Uskon, että 2000-lukua elävät nuoret eivät halua pysähtyä paikoilleen. Jo pienestä pitäen elämän monimuotoisuuteen tottuneet ja jatkuvasti uusia virikkeitä sosiaalisen median ja digitaalisten välineiden kautta ammentavat nuoret saattavat olla jopa valmiimpia elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen kuin me perinteisen uraputken kautta kulkeneet seniorit.

Itselläni on takana yhtämittaista työelämää jo 40 vuotta. Olen päässyt mumminkin rooliin Almalle ja Arvolle, mutta uskallan silti tunnustaa edelleen haikailevani uuden oppimisen perään. Joskus tuntuukin, että olen ikään kuin elänyt elämääni väärinpäin. Vasta viime vuosina, kun minun olisi ehkä pitänyt jo hakeutua varhaiseläkkeelle, sukelsin pienyrittäjän sielunelämään ja tein siitä väitöskirjan. Pätevöidyin ammatilliseksi opettajaksi, mistä puolestaan sain uutta näkemystä nuorten maailmaan.  Ja nyt olen palannut jälleen opiskelemaan kieliä, joihin panostin paljon opintojeni alkuvaiheessa.

Tämän hetken opiskelevaa ja työelämään siirtyvää Y-sukupolvea edustavia nuoria seuratessani olen huomannut, miten osaavia ja itsevarmoja he ovat. He ovat valmiita panostamaan siihen, mikä heitä kiinnostaa, eivätkä perinteiset rajat ja ennakkoluulot rajoita heitä. Heissä näen mahdollisuuden tulevaisuuden uudenlaiseen arvomaailmaan - puhumattakaan sitten heidän perässään vähitellen opiskelumaailmaan ja työelämään tulevasta Z-sukupolvesta. Näille nuorille koulutus ja työ eivät ole uraputken alku tai itseisarvo sinänsä, vaan väline tyytyväiseen ja hyvinvoivaan elämään. Hyvinvointiin kuuluu myös muutos, ja tyytyväisyys syntyy tasapainosta omien toiveiden, tavoitteiden, osaamisen ja tekemisen mahdollisuuksien välillä.

Uudet sukupolvet tuovat koulutus- ja työelämään uuden tuulahduksen ja uusia vaatimuksia. Perinteisten tekemisen tapojen on muututtava. Meidän koulutuksen tarjoajien on varmistettava, että voimme antaa nuorillemme eväät, joiden avulla he löytävät omat vahvuutensa ja tien hyvään ja tyytyväiseen elämään.  Siihen tarvitsemme yhteistyötä yritysten kanssa ja tietoa yritysmaailman tarpeista. Ammatillinen koulutus on osattava rakentaa niin, että nuoret pääsevät sen kautta kiinni työelämään ja osaksi aikuisten ihmisten yhteisöä. Voin vain kuvitella, miten turhauttavaa on ensin opiskella ammattiin, ja valmistuttuaan joutua heti työttömäksi tai uudelleenkoulutettavaksi, jos oma koulutus ei vastaakaan työelämän todellisia tarpeita. Siinä ei ole lainkaan kyse elinikäisestä oppimisesta, vaan yksinkertaisesti koulutusvoimavarojen ja nuoren ihmisen motivaation aivan turhasta tuhlaamisesta. 

Meidän tehtävämme ammatillisessa oppilaitoksessa on auttaa opiskelijoita kehittymään tulevaisuuden tekijöiksi, vastuunkantajiksi ja päättäjiksi. Se merkitsee ajantasaisen ja tulevaisuuteen luotaavan opin ja tiedon välittämistä. Mutta sitäkin tärkeämpää on mielestäni toimia innostajana ja kasvun katalysaattorina. Haluamme antaa opiskelijoillemme evääksi intoa ja kykyä nähdä asioita monesta näkökulmasta.  Työelämässä tarvitaan valmiutta uusien ihmisten ja asioiden kohtaamiseen ja erilaisuuden ymmärtämiseen. Yhä enemmän tarvitaan kansainvälisyyttä tukevia tietoja ja taitoja. Monipuolisen kielitaidon ja vieraiden kulttuurien ymmärtämisen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Samalla on muistettava myös ikiaikoja sitten syntyneet ihmisenä olemisen ja yhteisössä toimimisen perusperiaatteet. Vankinkaan ammattitaito ei riitä, jos kyky toisen ihmisen ja yhdessä opittujen tapojen kunnioittamiseen puuttuu.


Hely Westerholm,
hallintojohtaja