Erilaisuus on rikkaus

Oppimisen ja opettamisen iloa!
Vesa Löytynoja, erityisopettaja

Tämä on toteamuksena meille koulutus- ja kasvatusalan ammattilaisille ollut jo pitkään tuttu ilmaus. Itse olen toiminut erilaisissa opetus- ja koulutustehtävissä reilut 20 vuotta ja olen nyttemmin täysin vakuuttunut siitä, että erilaisuus on paitsi rikkaus, myös normaalia.

Jokaisella meistä on aivan erityiset piirteemme, kokemuksemme ja elämänhistoria, jotka luovat meistä jokaisesta ainutlaatuisen persoonan maailman kuuden miljardin ihmisen joukossa. Tämän ideologian ymmärtäminen ja sisäistäminen suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on ollut muutaman edeltävän vuosikymmenen mittainen ja on mielestäni edelleen kehittymisen vaiheessa. Kun pohdimme esimerkiksi opetuksessa käytettäviä menetelmiä, voidaan aiheellisesti kysyä, tukevatko opetusmenetelmät oikeasti erilaisia oppimisen tyylejä ja ajattelustrategioita. Opetustilanteessahan on niin monta oppimisen tyyliä ja ajattelustrategiaa kuin on oppijoitakin.

Koulutusjärjestelmämme käytännön struktuuri (rakenne) perustuu kuitenkin edelleen jopa hyvin vanhanaikaisiin käsityksiin siitä, miten tulisi opettaa ja millaisia opetusmenetelmiä pitäisi käyttää. Nämä koulutusjärjestelmän jäykähkötkin rakenteet asettavat täten suuria haasteita tärkeää käytännön opetus- ja kasvatustyötä tekeville eli opettajille. Ryhmäkoot ovat suuria, koulupäivä on palasteltu eri oppiaineita sisältäviin oppitunteihin, keskustelu määrärahoista tai niiden puutteesta on jatkuvaa, kodin kasvatustehtäviä on ikään kuin vaivihkaa siirtynyt koulun vastuulle jne.

Kuinka me opetus- ja kasvatusalan ammattilaiset voimme ylipäätään selviytyä kehitysvaateiden ja vahvoja perinteitä kunnioittavan koulutusjärjestelmämme sekä yhteiskunnan asettamien koulutustavoitteiden ristipaineissa? Mielestäni me, jotka käytännön opetus-, ohjaus- ja kasvatustyötä teemme, voisimme poisoppia vanhoista oppimista ja opetusta koskevista uskomuksista. Olen itse ajoittain ”syyllistynyt” omassa toiminnassani näihin uskomuksiin mutta niiden tiedostaminen ja niistä poisoppiminen sekä uudenlaisten toimintatapojen ja opetus- ja ohjausmenetelmien rohkea ja ennakkoluuloton käyttö voisi olla hyvä pohja vaativassa työssämme selviytyäksemme ja vieläkin parempia tuloksia saadaksemme.

Barbara Prashnig (1996) on teoksessaan kuvannut ja kumonnut uskomuksia, joista mukailemani kooste alla:

1)  Oppijat oppivat parhaiten, kun he istuvat selkä suorana pulpetin tai pöydän ääressä.

Monet oppivat kuitenkin paremmin vapaammassa oppimisympäristössä. Oppijan istuessa kovalla tuolilla noin neljä cm2 hänen luustostaan joutuu kannattelemaan keskimäärin 75 % koko ruumiinpainosta. Tällainen fyysinen rasitus aiheuttaa väsymystä, epämukavuuden tunnetta ja halua vaihtaa usein kehon asentoa.

2) Oppijat oppivat parhaiten kirkkaassa valaistuksessa ja pilaavat näkönsä lukiessaan tai työskennellessään hämärässä.

Niukasti valaistu ympäristö on vähintään yhtä hyvä fyysisenä oppimisympäristönä oppimisen näkökulmasta. Liian kirkas valaistus aiheuttaa levottomuutta, hermostuneisuutta ja yliaktiivisuutta. Hämärä valaistus rauhoittaa ja auttaa rentoutumaan paremmin ja ajattelemaan selkeämmin.

3) Täysin hiljainen ympäristö tehostaa oppimista.

Uusiseelantilaisessa tutkimuksessa todettiin, että n. 40 % high schoolin opiskelijoista opiskelisi mieluiten meluisassa ympäristössä eivätkä pysty keskittymään täydellisessä hiljaisuudessa. Koska on kuitenkin hiljaisuudessakin paremmin oppivia, opetuksessa olisi huomioitava molempien ryhmien mieltymykset.

4) Vaikeiden asioiden oppiminen on tehokkainta varhain aamulla, jolloin ollaan virkeimmillään.

On osoitettu, että kun oppijoiden annettiin opiskella parhaaseen aikaan päivästä, heidän käyttäytymisensä, motivaationsa ja matematiikan oppimistuloksensa paranivat. Kaikki eivät kykene keskittymään hyvin aamulla ja juuri siksi iltapäivällä parhaiten oppivilla sekä ”yökyöpeleillä” on vaikeuksia perinteisissä oppimisympäristöissä, joissa vaikeampia oppiaineita opetetaan usein juuri aamuvarhaisella.

5) Oppijat, jotka eivät istu hiljaa paikallaan, eivät opi tehokkaasti.

Kaikenikäiset oppijat tarvitsevat liikkumista opiskellessaan. Pieni vauva havainnoi maailmaa koko ruumiillaan ja pienikin ärsyke saa koko kehon värähtelemään ja jännittymään, jolloin tapahtumasta jää elinikäinen muistijälki aivojen muistikeskukseen. Luokassa oppitunnin aikana vaelteleva lapsi/nuori todennäköisesti tarvitsee tämän toiminnon oppiakseen ja keskittyäkseen.

6)  Syöminen ja juominen pitää kieltää oppimistilanteessa.

Monet oppijat kykenevät keskittymään paremmin, jos he samalla syövät, napostelevat, pureksivat tai juovat jotakin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että oppijat, jotka halusivat syödä tai juoda jotakin ja joille tämä sallittiin tauon aikana, saivat merkitsevästi parempia arvosanoja kuin sellaiset, jotka halusivat mutta eivät saaneet syödä tai juoda.

7) Vanhemmat oppijat sopeutuvat nuoria helpommin opettajan opetustyyliin.

Iästä riippumatta oppijoiden on vaikea opiskella ja omaksua asioita, jos opetustyylit eivät vastaa heidän omia oppimistyylejään ja ajattelustrategioitaan.


Opetuksessa ja ohjauksessa ei tarvita taikatemppuja. Se, että pyrkii mahdollisuuksien mukaan huomioimaan erilaisia oppimistyylejä ja ajattelustrategioita ja luomaan oppimisympäristön niitä tukeviksi, useimmiten riittää voidaksemme työskennellä motivoituneiden, ahkerien, reippaiden ja iloisten oppijoiden kanssa.

Vuonna 2000 luku- ja kirjoitustaidoton ei ole se, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa, vaan se, joka ei pysty oppimaan, poisoppimaan ja oppimaan asioita uudelleen. – Alvin Toffler –