Mikä minusta tulee isona?

 Kuvassa kirjoittaja viisivuotiaana.

Hoidan työssäoppimiseen liittyviä käytännön asioita oppilaitoksessamme. Ohjaan ja tuen siis päivittäin opiskelijoita, opettajia sekä yrityksiä ja yhteisöjä. Kaikkia saman asian ympärillä, hiukan eri tulokulmasta katsottuina. Päätymiseni tähän tehtävään ja Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon – niin kuin aiemmatkin työpaikkani – ovat olleet aikamoista sattumaa. Tietoisia ja tiedostamattomia riskejä ja päätöksiä työtä hakiessa.

Työhistoriaani ovat matkani varrella ohjanneet monet asiat, ihmiset ja kiinnostuksen kohteet. Sattuman kaupalla olen ollut monessa antoisassa työssä. Silti yhtä lailla sillä samalla sattuman kaupalla minusta ei tullut liikunta- tai vaatealan yrittäjää, IT alan markkinointigurua, eläintenhoitajaa enkä päätynyt ulkomaille pankin henkilöstöhallintotehtäviin.

En siis kuulu ihmisiin, jotka ovat pienenä lapsena päättäneet sen, miksi aikovat isona. Veljeni on pienestä asti tiennyt haluavansa poliisiksi ja ystäväni lääkäriksi. He aikovat eläköityä kymmenien vuosien päästä noista unelmien ja elämänsä ammateistaan. Upeaa heille! Itse en vieläkään tunnista olevani varma siitä, tahdonko tehdä loppuelämäni tätä työtä, vaikka viihdynkin siinä erinomaisesti.

En ole rajoittunut mihinkään yksittäiseen tehtävään tai alaan, vaan pureskelen elämän tarjoamaa koulutus-  ja työsarkaa sieltä täältä, kiinnostuen joskus uudesta hankkeesta tai alasta, joskus entisen tehtävän päättymisen vuoksi (eli pakosta), joskus vain vaihtelua halutakseni tai haasteeseen tarttuakseni. Työn tekemisellä ja opiskelulla on kuitenkin ollut jokin näkymätön suunta ja merkitys elämässäni jo 13-vuotiaasta asti.

Siitä asti ainakin muistan pohtineeni tuota otsikon kysymystä. Olen nähnyt useita eri tehtäviä ilmaisjakelupostin jakamisesta johtamiseen. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita sekä opettavaisia. Töistä ja opiskeluista on poikinut paitsi osaamista ja tietoa, elinikäisiä ystäviä sekä ”out of box” -ajattelua. Joskus tietäni ovat viitoittaneet ystävät, asunnon vaihto, fyysinen kunto, joskus rakkaus ja joskus raha. Mikä milloinkin prioriteettilistalla tärkeimmäksi onkaan sattumalta kohonnut. Nyt vähän yli 35-vuotiaana voin vain olla kiitollinen niistä opeista ja kokemuksista, joita matkani varrelle on siunaantunut.

Meillä opiskelevat nuoret kamppailevat samanlaisten haaveiden ja haasteiden parissa, mitä olen itsekin kohdannut. Nyky-yhteiskunta pitääkin tämänkaltaista päättämättömyyttä – vai päättymättömyyttä? –  hyväksyttävämpänä kuin aiemmat sukupolvet. Jopa toivottavana.

Isäni ja äitini ovat molemmat olleet yhden työantajan palveluksessa koko työhistoriansa ajan. Se on entistä harvinaisempaa. Tänä päivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ajatellaan työpaikan tai -tehtävien vaihdon muutaman vuoden välein tai useamman tutkinnon suorittamisen jopa tuulettavan ajatuksia ja motivoivan katsomaan asioita uudelta kantilta. Yhtä lailla pidetään tavallisena töiden loppumista vaikka liiketoimintakaupassa sekä välivuoden pitämistä lepäämisen tai matkustelun takia.

Työelämässä onkin aina vain toivotumpaa ja tärkeämpää omata valmiuksia vaihtaa välillä askeleidensa suuntaa. Itse en ole varsinaisesti valinnut vaihtelua, se on vain tuntunut luontevalta. Niin tai näin, tietoisesti suunniteltuna urakiertona tai pakollisena suunnan vaihtamisena on joka tapauksessa tärkeätä, että lyhyempiäkin työsuhteita ja ammattien vaihtumista tuetaan, hyväksytään ja ymmärretään nyky-yhteiskunnassa.

Milloin sitten pitäisi itse vaihtaa työtä tai opiskelemaansa asiaa? Yksi näkökulma pohtia tekemisen järkevyyttä voi olla Forbes -sivuston esimerkkilistan käyttäminen. Nykyisin yhä useammin paikkaa vaihdetaan, kun entinen on loppumassa, mutta Forbesin mukaan on aika vaihtaa maisemaa myös mm. silloin, jos jokin seuraavista täyttyy:

- työsi / opiskelusi tekee sinut sairaaksi, kirjaimellisesti
- työsi / opiskelusi on tehotonta eikä kiinnosta edes sinua itseäsi
- et opi enää mitään uutta tai saavutuksiasi ei huomioida
- arvomaailma ei ole enää sinun arvomaailmasi
    (ja listan viimeisin, muttei suinkaan vähäisin; joka koskee kylläkin vain työelämää)
    - rahallinen palkka ei tyydytä.

Ammatillisen tulevaisuuden pohdinnassa rohkaisen ja kannustan, sekä opiskelijoita että opettajien ja työnantajan edustajia, paitsi puntaroimaan varsinaista omaa työpanostaan, myös vaikutustaan yhteiseen tekemiseen ja ilmapiiriin. Jos et tiedä mitä haluat tulevaisuudelta, niin et ole ainoa. Moni muukaan ei tiedä. Liikkeelle voi lähteä vaikka kysymällä itseltä, mikä tekee onnelliseksi? Jokainen päivä on mahdollisuus muuttaa elämän suuntaa, sillä muista: jos mistään ei luovu, mitään uutta ei synny tai mitään ei saavuta. Tyhjän päälle ei pidä hypätä, mutta tilaisuuksiin kannattaa tarttua.

Näissä aatoksissa alan itse jo odottamaan joulua. Siihen liittyen olen kyllä jo pienestä pitäen tiennyt mitä haluan; koko joulukuu on itselleni yhtä juhlaa, kun aamu alkaa aina kauniilla kuvalla sekä suussa sulavalla suklaalla.


Iloa mieleen ja kieleen! 
Susanna Svartsjö, työssäoppimisen koordinaattori